Kulutusluotto – Studiochinese

Käyttöluotot ja kulutusluotot

Varusmiehet ongelmissa vippien kanssa

Mediassa uutisoituun hiljattain useissa eri lehdissä, miten pikavipit aiheuttavat ongelmia palvelustaan suorittaville varusmiehille. Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Antero Karumaa kertoi medialle, että armeijan sosiaalihuolto on kiinnittänyt viime aikoina huomiota varusmiesten lisääntyneeseen ylivelkaantumiseen. Ylivelkaantumiset tuovat tietysti paljon paineita, kun päivärahat eivät millään riitä lainojen takaisinmaksuun.

Karumaa kertoi, että maksamattomista pikavipeistä voi seurata jopa väkivaltaisia perintätoimia. Väite kuulostaa kuitenkin erittäin kummalliselta, eikä allekirjoittanut ole ainakaan koskaan kuullut, että Suomessa oltaisiin väkivaltaisesti peritty velkoja mafiamalliin. Eri asia on tietysti yksityishenkilöiltä otetut velat, joita on ihan tiettävästi peritty jopa väkivaltaisin keinon, mutta kun uutisoinnissa oli kyse nimenomaan pikalainoista.

Nuorten miesten varusmiespalveluksen aikana ilmenevät ongelmat eivät yleensä johdu mistään tietystä yksittäisestä asiasta, vaan ovat monien asioiden summa. Karumaa kertoo, että asepalveluksen keskeyttävien nuorten elämään kuuluu usein päihteiden käyttöä sekä yleistä elämän epävakautta. Nämä asiat ovat yleensä vahvasti kuvioissa mukana myös siviilielämässä ylivelkaantuvilla henkilöillä.

Yleensä henkilöt, joilla kaikki asiat on kohdallaan, eivät ota lainaa netistä yli varojensa. Kun pikavippejä otetaan enemmän kuin niitä pystyy maksamaan, on useimmiten taustalla joko päihteisiin tai esimerkiksi pelaamiseen liittyviä ongelmia. Myös huono taloudenhallinta voi johtaa ylivelkaantumiseen, kun rahaa käytetään enemmän kuin mitä on varaa, ja sitten huonoa taloudellista tilannetta yritetään paikata ottamalla lainaa ilman vakuuksia.

Väestöliitto perusti muutama vuosi sitten maksuttoman varusmiespuhelimen, joka on osoittautunut palvelustaan suorittaville nuorille erinomaiseksi paikaksi purkaa erilaisia tuntojaan. Väestöliiton palvelukehittäjä Miguel Reyes on keronut, että suurin osa varusmiespuhelimeen soittavista nuorista haluaa keskustella erilaisista varusmiespalvelukseen liittyvistä asioista.

Aivan yhtä paljon puhutaan kuitenkin myös siviilielämään liittyvistä asioista. Monilla mietityttää kotiin jäänyt tyttöystävä, ja varsin usein huolena on myös oma asunto jonka vuokrat pitäisi saada maksettua. Reyes kertoo myös, että osalla on jäänyt pikavippejä rästiin varusmiespalvelukseen lähtiessä, ja osalle ne voivatkin olla todella vaikea ongelma.

Reyesin mukaan kannattaisikin miettiä, onko pikalainoista todellista hyötyä kenellekään. Ainakin viime aikaisten tutkimusten valossa kansalaiset kuitenkin pitävät pikavippejä erittäin hyödyllisenä lainamuotona, josta ei haluttaisi luopua. Jos pikavipit kielletään, on jatkossa käytännössä täysin mahdotonta saada pientä lainaa nopeasti.

Comments are closed.